-
6.3.2010 11:53
Eduskuntaan?
Lue lisää » -
6.3.2010 11:40
EHDOKKAITA RIITTÄÄ
Lue lisää » -
27.1.2010 19:09
VÄYRYNEN KISASSA MUKANA
Lue lisää » -
8.1.2010 13:32
KUKA KESKUSTAN JOHTOON?
Lue lisää » -
26.10.2009 10:53
SELKEYTTÄ KESKUSTAAN
Lue lisää »
PEKKA SIIKALA - SUOMEN KESKUSTATervetuloa sivustolleni! Lukijoitteni toivomuksesta olen muuttanut sivuston pysyvästi yhteiskunnallisia asioita ja poliittisia ongelmia käsitteleväksi. Vaikka olen erittäin kiinnostunut valtakunnallisesta ja kansainvälisestä toiminnasta, niin koskettelen sivustolla hyvin paljon myös Hämeen ja erityisesti Päijät-Hämeen ongelmia ja niiden ratkaisumahdollisuuksia. Suotakoon minulle anteeksi, jos välillä eksyn hieman laajempiinkin aiheisiin. Vasemmalla sijaitsevan valikon alapuolelta löydät tuoreimmat kirjoitukseni. Näkemykseni ovat omiani, eivät siis Suomen Keskustan virallisia kannanottoja. Pyrin pitämään kohtuullista tahtia uusien kirjoitusten luomisen suhteen, mutta väkisin en mitään väännä. Kannattaa siis silloin tällöin kurkistaa mitä minun on kannattanut kirjoittaa! Tähän mennessä vierailijoitaon ollut 15 000, ja toisella sivustollani "parempimaa" vierailijota on ollut yli 10 000. Kiitos! Orimattilassa 2.3.2010 VALTAKUNNAN POLITIIKKAAN PUOLIVÄKISIN! Kuten lukijani täällä ja muilla foorumeilla ovat havainneet, olen puoliväkisin luisunut kirjoittamaan yhä enemmän valtakunnan politiikasta. Päijät-Häme on jäänyt vähemmälle. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, ja se on Lahden tiede- ja yrityspuisto, jonka lahtelaiset kokevat ehkä paikalliseksi ilmiöksi, mutta jonka merkitys on valtava koko maalle, aina kansainvälisiä ulottuvuuksia myöten. Niinpä kannattaa aina välillä osoittaa linkkiä "Ympäristöteknologia" tai hankkiutua suoraan osoitteseen www.lahtisbp.fi Kiitän kymmneniätuhansia lukijoitani niin täällä kuin muillakin foorumeilla! Orimattilassa 27.01.2010 Pekka Siikala
|
Eduskuntaan?Lauantai 6.3.2010 klo 11:53 - PEKKA SIIKALA Mieleni minun tekevi... Niin, en kiistä etteikö mieleni tekisi asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa 2011. Mieliteosta tositoimiin on kuitenkin pitkä matka. Edes ehdokkaaksi ei noin vain asetuta. Pitää olla kannatusta kunnallisjärjestössä ja piirissä sen verran että tulee asetetuksi ehdokkaaksi. On myös ehdottoman tärkeä saada läheisten (lähinnä vaimon suostumus). En ole uskaltanut edes kysyä. Sen jälkeen on vielä tehtävä ankarasti vaalityötä. Minusta ei oikein ole toreille eikä turuille, sillä en henkilökohtaisesti jaksa uskoa pullakahvipolitiikkaan. Mieluummin kirjoitan kirjan, jossa tuon esiin näkemykseni, kykyni ja tavoitteeni. No, tässä yksin näytön äärellä itseni kanssa kinastelen. |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Pekka Siikala |
EHDOKKAITA RIITTÄÄLauantai 6.3.2010 klo 11:40 - PEKKA SIIKALA Keskustan johtoon on tarjolla todella pätevää väkeä. Mari Kiviniemi, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen edustavat pätevyydellisesti raskasta sarjaa. Ja tuskinpa raskaan sarjan ehdokkaat tähän loppuvat. Harvalla puolueella on noin laadukasta tarjontaa puheenjohtajan jakkaralle. Valitsijalla (jollainen minä en ole) on edessään ongelma. Kaikki ehdokkaat ovat hyviä. On mietittävä kuka olisi paras valtakunnan politiikan kannalta, ja kuka olisi paras puolueen kannalta. Käytännössähän tässä valitaan maalle pääministeri ja puolueelle johtaja yhdessä ja samassa tilaisuudessa ja yhdessä ja samassa äänestyksessä. Jo näin ei olisi, kannattaisin ehdottomasti Mari Kivinimen puheenjohtajuutta ja Paavo Väyrysen pääministeriyttä. Mutta kun näin ei ole, joudun neuvottelemaan itseni kanssa pääsystä yhteisymmärrykseen itseni kanssa. Mauri Pekkarista olan aina arvostanut hyvin paljon. Mutta vaikka Mauri on virtaa täynnä, hän taitaa olla minua vanhempi, ja minut taas määritelllään niin vanhaksi että minulla on jo toinen jalka haudassa. Mari Kivinimen kykyjä pääministerin ja puolujohtajan tehtäviin en epäile. Olen kuitenkin hiukan allerginen Kiviniemen väitetylle Nato-myönteisyydelle. Toisaalta Kiviniemi ei yksin pysty Suomea Natoon viemään, joten kenties minun tulisi pelostani hiukan hellittää. Suuren ongleman muodostavat (minulle) Mari Kiviniemen ikä ja sukupuoli. Olen aina olut heikkona kauniisin naisiin, ja yleensä naisiin. Vaikka miten yritän on minun vaikea analysoida Kiviniemeä vain hänen poliittisen profiilinsa perusteella. On todella huojentavaa tietää, että en ole niitä jotka valinnan tekevät. Yhtä huojentavaa on tietää, ettei valinta voi metsään mennä, koska kaikki ehdokkaat ovat sekä sopivia että päteviä. |
VÄYRYNEN KISASSA MUKANAKeskiviikko 27.1.2010 klo 19:09 - PEKKA SIIKALA Niinpä vain vanha sotaratsu lähti kisaan mukaan, ja virallisesti aivan ensimmäisenä. Rohkea ja viisas veto, joka laittoi hiukan virtaa muihinkin pohdiskelijoihin. Paavo Väyrynen on ehdottomasti pätevä ja sopiva astumaan pääministerin saappaisiin, ja myös puolueen johtoon kantakeskustalaisten käsitysten mukaan. Jos minua jokin Väyrysen kohdalla huolestuttaa niin se on tämä: millaisena se suuri enemmistö Keskustan äänestäjistä hänet kokee ja näkee? On näet muistettava, että valtaosa Keskustan kannatuksesta tulee ns. kenttäväen ulkopuolelta. Kun pohdin tuota asiaa, päädyn väistämättä ajatukseen, jonka mukaan Mari Kiviniemi tai Juha Rehula edustaisivat tälle suurelle "ulkokeskustalaiselle" joukolle tuoreutta ja raikkautta, uusia ajatuksia. Onneksi minun ei tarvitse valita eikä päättää. Se on puoluekokouksen tehtävä, johon kaikkien on tyytyminen. Niin, ja onneksi Väyrynen avasi reilusti pelin. Se on oikeni hyvä asia. Ei siitäkään mitään tule, että kaikki vain "harkitsevat".
|
KUKA KESKUSTAN JOHTOON?Perjantai 8.1.2010 klo 13:32 - PEKKA SIIKALA Kun Vanhanen ilmoitti ettei hän asetu enää ehdolle puolueen johtajaksi käynnistyi mediassa huima keskustelu Vanhasen seuraajasta. On mielipidekyselyjä, blogeja, kommentteja ja ties mitä. Medialta on unohtunut että Keskusta itse valitsee uuden puheenjohtajan. Toisaalta tietysti on hauska havaita, että Keskustaa pidetään niin tärkeänä että sen puheenjohtajavaalin pohtiminen on mediallekin tärkeämpää kuin minkään muun vaalin pohtiminen. Media ajaa suosiksi Paavo Väyrystä ohi Paavo Väyrysen, joka itse tätä kirjoittaessani ei ole sanonut mitään varmaa mistään. Väyrynen on Lahden puoluekokouksen aikoina jokseenkin saman ikäinen kuin oli Johannes Virolainen Väyrysen syrjäyttäessä hänet. Väyrynen oli tuolloin 33 vuotias. Minun on perin vaikea uskoa että Väyrystä kiinostaisi kovin vakavasti puolueen puheenjohtajuus. Hänet valittiin puheenjohtajaksi 30 vuotta sitten, joten miksipä pyrkiä uudestaan. Väyrynen ei ole nuorempien ikäluokkien vastustaja. Niinpä uskon, että kisa käydään uusien ja nuorempien henkilöiden kesken, mikä lieneekin se ainoa oikea ratkaisu. Tärkeintä meidän keskustalaisten onkin nyt pitää pää kylmänä ja jättää median mellastus omaan arvoonsa. Puheenjohtajaksi ei valita median suosikkia, vaan puoluekokouksen pätevimmäksi katsoma henkilö. Siinä Keskustalla on aina ollut ihmeellinen kyky onnistua parhaalla mahdollisella tavalla.
|
SELKEYTTÄ KESKUSTAANMaanantai 26.10.2009 klo 10:53 - PEKKA SIIKALA Politiikka on muuttunut. On yhä vaikeampi löytää eroja eri puolueiden välillä. Toki erot ovat edelleen olemassa, mutta ankara kilpailu äänestäjistä ja mainostoimistojen tulo mukan kuvioihin on tehnyt ainakin puolueiden nettisivuista jotensakin sekavia. Esimerkiksi Keskustan sivulta on kohtuullisen vaikea löytää selvää ideologista linjaa, tai selvää ohjelma yleensäkään. Keskustalaisille asiat ovat jokseenkin selviä, mutta suurelle liikkuvien äänestäjien joukolle ei tahdo pätevää sanomaa löytyä. Nettisivujen käytettävyysteoria tahtoo alan ammattilaisiltakin unohtua toistuvasti. Keskustankin sivusto on aivan liian monimutkainen. Sen seurauksena syntyy liian helposti kuva profiloitumattomasta puolueesta. Sellainen kuva on hyvin vaarallinen. Jo pelkästään Keskustan valitsema värimaailma on lattea. Se juuri ja juuri toimii netissä, näytöllä, mutta lehti-ilmoituksissa ei lainkaan. Yleisvaikutelma on järkyttävän laimea ja pelottavan sekava. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin tiivistää puolueen ideologia, ohjelma ja sanoma yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi, joka löytyisi heti kun näppäilee Keskustan verkkosivut auki. Tulevaisuus on selkeässä profiloitumisessa. J.K. Oletan, että edellisen kirjotukseni ilmoitus Vanhasen haastamisesta puheenjohtakilvassa on ymmärretty poliittiseksi satiiriksi.
|
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Ideologia |
HAASTAN VANHASENTorstai 22.10.2009 klo 12:26 - PEKKA SIIKALA Kansa on ilmaissut tyytymättömyytensä Vahnaseen. Puolueen sisälläkin jotkut kaipaavat henkilövaihdoksia. On siis paikallaan ilmoittautua Vanhasen vastaehdokkaaksi tulevassa puoluekokouksessa. Ei se pelaa joka pelkää. Minulla on selkeä näkemys siitä mihin suuntaan Keskustaa on vietävä. Minua parempaa vaihtoehtoa uudeksi puheenjohtajaksi tuskin löytyy. Joten asia lienee tällä selvä. Ei tarvitse enää kenenkään rutista "poikkeuslaista" eikä demokratian puutteesta Keskustan sisällä. Koska ilman pienintäkään epäilystä tulen valituksi, ja Keskusta voittaa vuorenvarmasti eduskuntavaalit vuonna 2011 niin tulette näkemään minut pääministerinä. Demokratia toimii. Ilmoitan päätöksestäni Vanhaselle Keskustan iloisella risteilyllä 30-31.10. Ehkä hän pelästyy, ja luopuu omasta ehdokkudestaan jo siinä vaiheessa. Mitä arvelette?
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Puoluekokous |
KATAINEN JA VANHANENTorstai 24.9.2009 klo 11:44 - PEKKA SIIKALA Tämä on hatunnosto Jyrki Kataiselle. Katainen kantaa vastuuta, eikä kumarra median tarjoamille heppoisille perusteille järjestää vaalit. Katainen ja Vanhanen ovat uuden ajan poliitikkoja, jotka eivät uhraa tehollista työaikaansa poliittisten irtopisteiden keruuseen. He tukevat toisiaan, ja uhraavat aikansa siihen mihin hallituksessa aika uhrata pitääkin. Asioiden hoitoon. Hyvä niin. Media on ikävällä tavalla sortunut alittamaan jopa oman tasonsa. Se kutsuu omia nettiäänestyksiään jo kansan mielipiteeksi. Hyvin vaarallista ja vastuutonta puuhaa moinen. Yksikään nettiäänestys ei kerro kansan mielipidettä. Katainen ei ole langenntu loveen, siis ryhtynyt tukemaan median omituista käsitystä siitä miten merkittäviä tekijöitä nuo nettiäänestykset muka ovat. Hyvin asiallisest hän kutsuu moisia äänestyksiä "huutoäänestyksiksi". Ja sitähän ne ovat, huutoäänestyksiä, eivät mitään muuta. Jyrki Kataiselle on nostettava hattua. Toivottovasti hänen linjansa pitää ja ryhtinsä säilyy.
|
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Hallitus |
ASKEL VASEMMALLE, KIITOS!Tiistai 15.9.2009 klo 10:09 - PEKKA SIIKALA Hallituskumppanuus kokoomuksen kanssa ja kansainvälinen talouskriisi ovat luisuttaneet Keskustan enemmän oikealle kuin suotavaa olisi. Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni. En moiti puolueen johtoa. Sen kädet ovat olleet sidotut, ja pääministerin on ollut pakko pitää kiinni siitä mitä sovittu on. Jyhkeän laman aikana olisi ollut vastuutonta ryhtyä hallituksessa keräämään irtopisteitä. Hallituksessa on ollut pakko tehdä yhdessä töitä, ja Vanhanen on kympin arvosanan ansainnut vastuullisesta toiminnastaan hallituksen johtajana. Vanhanen on pitänyt hallituksen koossa, ja mikä tärkeintä, toimintakykyisenä ja päätöksiin pystyvänä. Tulevaisuudessa toivoisin kuitenkin Keskustan ottavan askeleen vasemmalla. Se palauttaisi Keskustan keskustaan - eikä siis missään nimessä vasemmistoon. Keskustan tulee sijaita keskustassa, eikä kallistua kummallekaan laidalle. Keskustan voima on tavallisissa suomalaisissa kodeissa ja perheissä. Nämä perheet ja kodit kaipaavat yhä selvemmin järkevää yleisinhimillistä politiikkaa ja asioiden hoitoa, ja vähemmän aatteellista oikeisto-vasemmisto jakoa. Askel vasemmalle, kiitos!
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Keskusta |
VANHASEN TALOUSTAIDOTLauantai 15.8.2009 klo 10:22 - PEKKA SIIKALA Pääministeri Matti Vanhanen on erehtynyt arvioissaan maailmantalouden kehittymisestä. Monta kertaa. Toki niin on käynyt myös valtionvarainministeri Jyrki Kataiselle. Erilaiset blogikirjoitkset ja niiden kommenttiosiot, kuin myös puhtaat keskustelupalstat, ovat tulvillaan siteerauksia Vahnasen vääriksi osoittautuneista arvioista. Ja vääriähän ne arviot olivat, ei sitä sovi kenenkään kieltää. Mutta hyvin perustellusti voidaan kysyä mitä ihmeellistä Vanhasen erehtymisissä on. Vanhasta ei olla koskaan palkittu talouden Nobelilla. Eikä Kataistakaan. Monia muita on. Esimerkiksi ne kaksi neroa, jotka Nobelin saatuaan perustivat omien oppiensa mukaisesti toimivan finanssiyrityksen, ja tekivät erinäisiä miljardeja tappiota. Eivätkä he ole ainoita Nobelilla palkittuja taloustieteilijöitä, joiden arviot ja neuvot ovat osoittautuneet puhtaaksi potaskaksi. Itse asiassa maailman talouskeskuksissa on istunut, ja istuu yhä, kymmeniätuhansia finanssialan asiantuntijoita, siis todellisia superasiantuntijoita, jotka ovat koko ajan olleet väärässä. He loivat synteettiset johdannaiset ja synteettisen rahan, ynnä paljon muuta puhdasta huuhaata. Asiantuntijoina. Pääministeri Vanhanen on hyvä pääministeri. On kohtuutonta vaatia, että pääministeri, poliitikko, kykenisi ymmärtämään maailmantaloutta. Kas kun sitä ei ymmärrä kukaan, ellei sitten upporikas George Soros, jonka ydinoivallus on se, että markkinoilla voi vaurastua vain siksi etteivät markkinat toimi. Tämän oivalluksen varassa Soros rikastuu rikastumistaan. Vanhasta ja Kataista voisi arvostella, jos molemmilla olisi taskussaan taloustieteen Nobel. Ei heillä ole. Eikä auttaisi vaikka olisi. Kristallinkirkas totuus on se, että Vanhasen taloustaitojen arvostelu on pelkkää jälkiviisautta. Ei Vanhasen taloustaidoissa ole mitään vikaa. Vikaa on vain talouden rakenteissa, joita eivät ymmärrä taloustieteen nobelistitkaan.
|
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Talous |
KUKA KANTAA VASTUUN 2011Tiistai 4.8.2009 klo 12:57 - PEKKA SIIKALA Antti Kalliomäki jäi taas kerran aloituskorkeuteen. Veteraanien MM-kisoissa ja poliittisessa keskustelussa. Miten tuollainen mies on voinut olla valtionvarainministeri? Niin tai näin, tässä vakavaa asiaa tulevasta hallituspohjasta, ja älykkäämpää kuin Kalliomäen höpötykset. Seuraavan hallituksen niskaan kaatuu aika kasa laman seurauksia. Jokainen tervepäinen nykyaikainen poliitikko ymmärtää, että silloin on vastuunkannon aika. Vain pelkuri, ja pelkästään omaa ja oman puoueensa kannatusta ajatteleva poliitikko voi suunnitella pitkää oppositiouraa. Niin Kalliomäki tekee. Oppositiosta käsin kun voi kritisoida kaikkea, haukkua kaikkea, vaatia kaikkea ja tuomita kaiken. Olla siis niin populisti kuin ikinä kitusista irtoaa. Jos ajatellaan (ajateltaisiin) maan etua ja sosiaalidemokraattien kannattajien etua, maassa pitäisi 2011 aloittaa toimintansa hallitus, jossa poikkeuksellisesti olisivat mukana SDP, Keskusta ja Kokoomus. Ken ei ymmärrä miksi, hän jääköön päätään raapimaan. Jossain vaiheessa tässä maassa pitäisi kyetä puhaltamaan yhteen hiileen. Kalliomäelläkin pitäisi kokemusta sen verran olla, että hänen tulisi käsittää ettei pelkkä vasemmistohallitus yksin voi ongelmia ratkaista. Eikä pelkkä oikeistohallitus. Niinpä hänen pitäisi hyväksyä vähintään yksi porvaripuolue hallituskummpaniksi. Vaan ei taida riittää ymmärrys siihen. Yhtä hyvin tulisi porvareiden tajuta, että laman laskuja maksettaissa vasemmiston olisi oltava mukana, eikä oppositiossa. Poliittisten puolueiden keskinäinen lapsellinen sota pitäisi ehdottomasti haudata, ja kerrankin kantaa porukalla vastuuta. Looginen ratkaisu on kolmen suuren hallitus. Yhdeksi hallituskaudeksi. Sen jälkeen voi sitten taas itse kukin ryhtyä vastustamaan tai kannattamaan kaikkea, sen mukaan istuuko oppositiossa vai hallituksessa. Mutta se yksi hallituskausi todellista yhteistyötä maan edun nimissä on todella tarpeen. Jopa Perussuomaiset ovat mahdollinen hallituspuolue, sillä sikäli kuin oiken olen ymmärtänyt, he lakkauttamalla maahanmuuton ja kaksikielisyyden saavuttaisivat eri lähteiden mukaan 50 - 100 miljardin säästöt. Yksinkertaisille tiedoksi, että tuo sisälsi paljon ironiaa taholtani. Suomalainen poliittinen järjestelmä on niin luutunut vanhoihin jakoihin, että maan etu on päässyt unohtumaan. Kuka tosissaan voi uskoa, että jos eduskunnassa istuisi 200 kokoomuslaista, tai 200 kepulaista, tai 200 demaria, niin kaikki sujuisi kuin tanssi ikään? Joskus on periaatteista tingittävä. En näe mitään syytä, periaattellista, etteivätkö Kokoomus, Keskusta ja SDP voisi vuonna 2011 muodostaa yhteisen hallituksen. Kekkosen aikana puhuttiin hätätilahallituksista. Nyt jos koskaan tulee olemaan sen hätätilahallitusen paikka. Ei siihen tarvita kuin järkeä, järkeä, ja vielä hiukan järkeä sopivasti nöyryydellä höystettynä. Jokaisen poliitikon tulisi aina välillä pysähtyä pohtimaan ajaako hän maan etua, puolueen etua vai vain omaa etuaan. Tällainen pohdinta on erityisen paikallaan poikkeustilanteissa, jollainen hallituskausi 2011+ varmasti on. Näin on juttu. |
PUOLUEETON SUOMI?Keskiviikko 29.7.2009 klo 19:35 - PEKKA SIIKALA Täysin henkilökohtaisesti olen vakaasti Suomen puolueettomuuden kannattaja. Olin sitä jo Euroopan Unioniin liityttäissä, ja tietysti kymmeniä vuosia sitä ennenkin. Unioniin liittymisen aikana määrätyt piirit ja media esittivät liittymisen kansalle siinä muodossa jossa puolueettomuuden säilyttäminen oli mahdotonta. Kuitenkin Unionin jäsenvaltiolla on mahdollisuus Unionin sisällä sopia omasta puolueettomuudestaan. Esimerkiksi Lissabonin sopimusluonnoksissa ja tehdyissä sopimusehdotuksissa Irlanti on pidättänyt itselleen puolueetomuuden, ja sille on se myös suotu. Miksi Suomi olisi jotenkin ratkaisevasti erilainen kuin Irlanti? Itse asiassa EU ja jopa NATO saattavat nähdä puolueettoman Suomen miellyttävämpänä vaihtoehtona kuin puolueellisen Suomen. Nythän NATO on ajanut tilanteen sellaiseksi, että se pyrkii suoraan Venäjän naapuriksi liki kaikkialla. Voisi todellakin olla NATON ja EU:n etujen mukaista jättää Suomi puolueettomaksi maaperäksi, koska sellaistakin aina tarvitaan. Suomen kannalta neutraalius olisi muhkea valttikortti. Meillä ei olisi vihollisia millään suunnalla, ja vakauttaisimme oman huiman pitkän maarajamme rauhalliseksi vyöhykkeeksi. Nyt meillä olisi mahdollisuus täydelliseen puolueettomuuteen, sellaiseen jota YYA:n varjo ei heikentäisi. Sellaista mielestäni kannattaisi tavoitella. Tällä hetkellä Suomi ei virallisesti kuitenkaan tavoittele mitään - se vain luisuu yhä syvemmälle NATOn syliin, mikä minun mielestäni ei ole Suomen edun mukaista. Eikä edes NATOn. Tällaisia asioita kannattaisi aivana tosissaan pohtia.
|
NIMETTÖMÄT KESKUSTALAISETKeskiviikko 15.7.2009 klo 9:58 - PEKKA SIIKALA Uusi Suomi jatkaa kohulinjalla. Se on Uuden Suomen oma valinta, ja sillä on siihen oikeus. Tänään Uusi Suomi perustaa juttunsa nimettömien keskustalaisten varaan: "Ilta-Sanomien haastattelemat keskustan kansanedustajat puolestaan kertovat nimettöminä, että Korhonen pelottelee, uhkailee ja raivoaa heille. Kansanedustajien mukaan Korhosen tyyli on aggressiivinen ja hänellä on suosikki- ja inhokkijärjestelmänsä." Uusi Suomi siis lainaa Ilta-sanomia, ja perustaa koko juttunsa tuohon lainaukseen. Siihen sillä on oikeus. Voidaan kuitenkin kysyä, onko keskustalaisella kansanedustajalla (kansanedustajilla) oikeus lähettää julkisuuteen mielipiteitä nimettömänä. Minun mielestäni ei ole. Koen moisen äänestäjän pettämiseksi. Koen tuollaisen myös todella luokattomana tekona. Jos ei kansanedustajalla ole rohkeutta esiintyä omalla nimellään, ei hän ole kansan luottamuksen arvoinen. Korostan, että tämä on tyystin oma käsitykseni. Voidaan toki kysyä, onko nimettömiä lausuntoja kukaan antanut. Jos Ilta-Sanomat ja Uusi Suomi väittävät että niin on tapahtunut, ei se tee asiasta totta. Lehdistöllä on lähdesuoja. Niinpä lehdistö voi aina väittää että joukko nimettömiä on nimettöminä jotain sanonut. Mutta jos asiassa perää on, siis että jotkut Keskustan kansanedustajat antavat lausuntoja nimettöminä, niin heidän on syytä visusti nimettöminä pysyäkin, sillä muutoin he varmistavat sen ettei heitä uudelleen valita. Nimettömyyden taakse kätkeytyminen on luokattomin teko mihin poliitikko yleensäkään voi alentua. |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Nimettömyys |
KESKUSTAN KANNETTAVA VASTUUMaanantai 13.7.2009 klo 12:02 - PEKKA SIIKALA Keskusta on joutunut jälleen kerran median hampaisiin. Media on synnyttänyt vaalirahakohun, joka, hämmästyttävää kyllä, näyttää koskevan vain Keskustaa - puoluetta joka rohkeasti itse avasi vaalirahoituksensa kaiken kansan nähtäväksi. On syytä panna merkille, ettei esimerkiksi kokoomuksella toistaiseksi ole vähäisintäkään aikomusta avata rahoitustaan. Tällaisen ajojahdin aikana monen keskustalaisen mieleen varmasti nousee ajatus: annetaan periksi ja siirrytään oppositoon pisteitä keräämään. Voisi kuvitella, että kaiken syntipukiksi nostetulla Vanhasellakin joskus moinen ajatus päässä käväisee. Miten helppoa olisikaan lyödä hanskat tiskiin. Nyt kuitenkin on muistettava, ettei pääministeri eikä päähallituspuolue aja median etuja eikä nettikirjoittelijoiden etuja. Pääministerillä ja hallituksella on paljon suurempi ja vastuullisempi tehtävä. Viisimiljoonaisen kansan muodostaman valtion asioiden hoitaminen, ainoatakaan yksilöä unohtamatta. Se on niin tärkeä ja merkittävä tehtävä, että Keskustan on siitä vastuunsa kannettava, mölisköön media mitä tahansa. Kaikki muut vaihtoehdot kun johtavat sellaisiin hallituskokoonpanoihin, joissa muu maa on mustikka ja Helsinki on mansikka. Kuitenkin pääkaupunkiseudulla asuu vain miljoona ihmistä, ja muualla Suomessa neljä miljoonaa ihmistä. Noilla neljällä miljoonalla ihmisellä, niilläkin jotka syrjemmässä asuvat, on oikeus palveluihin. Taitaa Keskusta olla ainoa puolue, joka tasapuolisesti pyrkii pitämään huolta koko maasta, ei vain ruuhkasuomesta. Keskustan kannettava vastuunsa, koska muita vastunkantajia ei ole. |
LAHTI JA KIINALauantai 11.7.2009 klo 12:13 - PEKKA SIIKALA Nyt sitten sitä paikallista asiaa, joka koskettaa syvästi Päijät-Hämettä ja Lahtea. Päijät-Häme ei ole taloudellisesti kovin vahvoilla jaloilla seisova alue, eikä sitä ole Lahtikaan. Syytkin ovat selvillä. Lahti jyräsi huonekalu- ja konepajateollisuudella juuri niin pitkään kuin kauppa Neuvostoliiton kanssa oli bilateraalista. Sitten tuli romahdus. Mitään uutta ei olla tilalle keksitty, ja se on ymmärrettävää, sillä suuret muutokset vievät aikaa. Silti aivan liian vähälle huomiolle Päijät-Hämessä ovat jääneet ympäristöteknolgia ja PK-yritykset. Päijät-Hämeellä ja Lahdella on iso portti suureen maailmaan ja vientimarkkinoille. Se portti on Lahden tiede- ja yrityspuisto, josta käsin hyvin pitkälti johdetaan Suomen ja Kiinan välistä ympäristöasioihin liittyvää hyvinkin kaupallista yhteistyötä. Varsinainen "pääpiru" on tehopakkaus FT Mari Pantsar-Kallio, joka vauhdilla vierailee milloin Kiinassa, milloin Venäjällä, ja muut ajat ministeriöissä ja erilaisissa yrityksissä. Päijät-Hämeen ja Lahden kannattaisi väkevästi kiinnostua ympäristöteknologiasta. Ympäristöteknologia on maailman kolmanneksi nopeiten kasvava ala, ja kasvu kiihtyy. Siihen kasvun junaan pitäisi Päijät-Hämeen ja Lahden ehtiä mukaan. Alueella on ollut tapana etsiä voimaa ja kasvua Helsingin suunnasta. Aina ei kuitenkaan kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Ympäristöteknologisen osaamisen keskus ja kontaktit kun sijaitsevat Lahdessa. Se on upea asia, jos osaamme sen hyödyntää. |
VANHANEN PYSYY LINJASSAANPerjantai 10.7.2009 klo 10:58 - PEKKA SIIKALA Keskustan puheenjohtaja pääministeri Matti Vanhanen pysyy tiukasti linjassaan. Oikein hyvä niin, sillä hän edustaa uuttaa tervettä poliittista kulttuuria. Hän ei ole populisti, eikä hän hötkyile. Hän pitää kiinni säännöistä. Hän on lojaali hallituskumppaneilleen. Häntä moititaan kuivaksi virkamiestyypiksi, mutta eiköhän se ole juuri sitä mitä politiikka kaipaa, siis asiallisuutta kiihkon ja helppojen ratkaisujen sijaan. Ikävää on se, että osa hänen puoluetovereistaan näkee tässä tilaisuuden kerätä irtopisteitä. Osin aika halpahintaisellakin tavalla. Suomessa ongelmia rittää, ja niihin hallituksen tulisi keskittyä. Nyt osa keskustavaikutajistakin on viemässä huomion asioihin, jota valtakunnan menestymisen kannalta ovat sittenkin suhteellisen epäolennaisia. Mitä iloa vaikeuksissa painivalle valtiollemme on siitä jos Vanhanen ryhtyy innolla erottamaan Korhosta - tai milloin ketäkin, jonka päätä vadille juuri sillä hetkellä vaaditaan. Pääministeri on pääministeri, ja pääministerillä riittää tehtävää aivan oikeidenkin asioiden parissa. Siksi olen antanut itselleni luvan huolestua; ei kai vain osa keskustavaikuttajista ole unohtanut vastuutaan maan asioiden hoidossa, ja ryhtynyt pelaamaan itsekästä puheenjohtajapeliä? Toivottavasti näin ei ole. Vanhaselle tulisi antaa työrauha. Kuten jo totesin, maallamme on todella äärettömän paljon suurempia ongelmia kuin Keskustan puolusihteeri tai kuka maksoi kenenkin lounaan. Tai sen selvittäminen, kuka oli hetken läsnä kenenkin järjestämässä tilaisuudessa. Kaikkien puolueiden edustajista jotkut ovat olleet mukana tilaisuuksissa, joiden järjestämisen on maksanut joku muu kuin kyseinen puolue. Vanhasen merkittävä taitao on erottaa oleellinen epäoleellisesta. kaikesta huolimatta valtakunnan ongelmat ovat merkittävämpiä ja pikaisempia toimenpiteitä vaativia kuin puolueiden vaalirahoitus. Ja on tähän loppuun syytä todeta, että Vanhanen avasi Keskustan vaalirahoituksen koko kansan nähtäväksi. Samaan aikaan kokoomus yhä ilmoittaa, ettei se edes harkitse rahoituksensa julkistamista. Kataisellekain valtionavarainministerinä on paljon tärkeämpää tekemistä kuin penkoa kuitteja. Toivottavasti Vanhanen pitää kiinni asiallisesta linjastaan.
|
MAA PAREMMAKSITorstai 9.7.2009 klo 10:51 - PEKKA SIIKALA Suomi on hyvä maa. Ei ole suomalaisen missään niin hyvä olla kuin Suomessa. Puhun kokemuksesta,sillä olen kolunnut Yhdysvallat, Kanadat, Ranskat, Saksat, Venäjät sun muut. Mutta ei mitään niin hyvää etteikö siitä parempaakin saisi. Suomikin on maa, josta voi saada paremman maan. Vaan mitenkä maa paremmaksi tehdään? Aika helposti. Lopetetaan turhanaikainen riitely, typerä kaunan kantaminen, älytön vanhoissa periaatteissa roikkuminen. Kas kun mitään emme voi sille, että ihan samassa veneessä istumme. Ei siitä kenellekään apua ole, jos toiset soutavat ja toiset huopaavat. Tärkeissä asioissa kannattaisi ylittää puoluerajat, ja hallituksen ja opposition rajat. On näet perin ikävää, että aatteellisessa pakonomaisessa riitelyssä asia unohtuu ja lapsi menee pesuveden mukana viemäriin. Kuten nin usein on käynyt, ja ikävä kyllä käy yhä. Maailma on muuttunut. Uudet sukupolvet odottavat poliitikoilta järkevää käyttäytymistä. Se onkin asia, johon kannatta satsata. Sillä se on juuri se jippo jolla maa paremmaksi saadaan. Näin on.
|
POLIITTINEN ELIITTIKeskiviikko 8.7.2009 klo 11:39 - PEKKA SIIKALA On kansalle tullut tavaksi käyttää ilmaisua poliittinen eliitti. Poliittinen eliitti? Mitä ja mikä se on? Otetaanpa kuvitteellinen esimerkki pohdittavaksi. Oletetaan, että päällekirjoittanut aettuisi Keskustan ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa vuonna 2011, ja tulisi jopa valituksi. Muuttuisinko silloin yhdessä yössä poliittisen eliitin edustajaksi? Ja mikä minut yhdessä yössä muuttaisi? Väitän että ei mikään. Sama vanhalla Renault Twingolla ajava ja Pro Job työvaatteisiin pukeutuva Pekka Siikala minä yhä olisin. Kenties siellä eduskunnassa pitäisi hyviä tapoja sen verran noudattaa, että Pro Job työasun sijasta eduskunnassa käyttäisin suoria housuja ja pikkutakkia. Mutta ei se minua muuksi muuttaisi. Kyllä minä edelleen olisin se mikä olen nytkin. Samat ystävät, samat tuttavat, samat harrastukset, kaikki ne säilyisivät. Onko itse asiassa olemassa mitään poliittista eliittiä? Vai onko olemassa vain joukko ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastuuta harteilleen, ja aivan meidän tavallisten kansalalaisten äänestäminä yrittävät hoitaa yhteisiä asioitamme parhaansa mukaan. Minä en oikein usko poliittisen eliitin olemassaoloon. Taitaa se pääministeri Matti Vanhanenkin olla tyypillinen suomalainen mies, joka ahertaa omakotitontillaan, ja haaveilee uuden omakotitalon rakentamisesta. Näin on.
|
KESKUSTAKIN KAIPAA UUDISTUMISTATiistai 7.7.2009 klo 9:32 - PEKKA SIIKALA Maailma muuttuu vauhdilla. Varma juttu. Siksi poliittisten puolueidenkin on kyettävä jatkuvasti uudistumaan ja muuttumaan. Myös Keskustan. Keskusta on eittämättä maan merkittävin yleispuolue, ja kaikkein kauimpana sitoutumisesta vain yhden ryhmän etujen valvojan rooliin. Tällä linjalla Keskustan tulisi kyetä uudistumaan ja kasvamaan. Uudistuminen koetaan aivan liian usein henkilövaihdoksiksi. En näe mitään syytä vaihtaa puolueen johtoa. Uudistumisen tulisi tapahtua meissä keskustalaisissa. Aivan liian moni "kepulainen" on näet keskustalainen salaa. Hyvät hyssykät, mitä häpeämistä keskustalaisuudessa on? Ei niin mitään. Mutta kovin monet meistä pelkäävät menneisyyteen jääneiden arvostelijoiden louskutusta. Keskusta on moderni demokraattinen yleispuolue. Ei se muuten olisi voinut kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa olla maan suurin puolue. Keskustalaisuudesta pitää voidaa ja uskaltaa olla ylpeä. Se on uudistus, jota Keskusta kaipaa, ja se uudistus lähtee meistä yksittäisistä tavallisista "kepuleista" - se ei lähde puolueen johdosta eikä puolueen johdon vaihtamisesta. Näin on. |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Keskusta |
TARVITSEMME UUTTA POLITIIKKAASunnuntai 5.7.2009 klo 14:44 - PEKKA SIIKALA Maailma muuttuu koko ajan. Suomalainen tapa tehdä politiikkaa on kuitenkin kohtuullisen muuttumatonta. Politiikka ja sen tekijät sekä harrastajat eivät oiken aina tunnu huomaavan, että elämme vuotta 2009. Asenteet ja puheet monilla kuitenkin ovat 1950-luvulta, ehkä kauempaakin. Kenties juuri siksi erityisesti nuoret ovat vähemmän kiinnostuneita politiikasta kuin suotavaa olisi. Politiikkaa koskettelevilla keskustelupalstoilla kannetaan kaunaa Kekkoselle ja puhutaan talvisodasta. Urho Kekkonen oli syntynyt vuonna 1900. Hänen viimeisestä presidenttikaudestaan on kulunut kohta 30 vuotta. Kekkosen vahvimmista vallan vuosista on kulunut 40 - 50 vuotta. Käytännössä siis kaikille alle 40 vuotiaille Kekkonen on vain nimi historiassa. Ja siitä talvisodastakin on kohta 70 vuotta. Politiikassa tuodaan jatkuvasti esiin asioita, jotka ovat tapahtuneet ennen useimpien äänestäjien sytymää, tai ainakin heidän ollessaan koululaisia. Koko suomalaisen politiikan tulisi ottaa aimo askel eteenpäin, ja siirtyä tähän päivään, tälle vuosituhannelle, ja tukevaisuuden rakentamiseen, menneisyyden pöyhimisen sijasta. Politiikan pitää ratkaista ongelmia nyt. Nykyisiä ja tulevia. Vasta silloin politiikka on politiikkaa, ja vasta silloin politiikasta tulee kaikkia kansalaisia kiinnostavaa. Politiikan on uudistuttava.
|